ELÄVIEN PÄIVÄ

Kukaan ei olisi voinut uskoa, että näin kävisi oikeassa elämässä, näin kävisi vain elokuvissa tai kirjoissa.

Naurahdin itsekseni, ihminen oli leikkinyt luonnon ja evoluution kanssa jo niin pitkään, että toisaalta tämä tapahtuma ei ollut mikään mikään yllätys. Radiosta kuulin päiviä sitten tiedotteen, jossa kehotettiin rauhallisuuteen, että mitään hätää ei olisi, armeija hoitasi nopeasti tilanteen, sekin tiedote loppui kesken ja tuli vain hiljaisuus.

Ihminen oli yrittänyt keksiä tapaa elää ikuisesti niin kauan kuin muistin ja nyt tämä kokeilu ja testit olivat täysin

epäonnistuneet ja niin nämä tavallaan elossa, mutta niin kuolleet vaelsivat keskuudessamme........

On vuosi 2072, olen Safira 30-v ujo ja hiljainen toimistotyöntekijä ja tähän saakka jännittävintä on elämässäni ollut lauantai-illan elokuvan valinta ja nyt vaelsin tyhjillä kaduilla rautakanki kädessäni taistellen hengestäni, olen vaeltanut jo viisi päivää näkemättä yhtään ihmistä tai yleensäkään mitään elollista.

Kuljin vailla mitään suuntaa, yritin vain selvitä elossa ja löytää edes yhden elossa olevan ihmisen, mutta kaikkialla oli vain autiota ja hiljaista, rikkinäisiä autoja, hylättyjä tavaroita. Missään ei näkynyt mitään eikä kuulunut mitään, aivan kuin aika olisi pysähtynyt.

Siinä omissa ajatuksissani kuljeskellessa saavuin talon portaille, astuin portaita ylös varovasti porras kerrallaan, avasin oven hiljaa, joka narahti vaimeasti, vastaan tulvahti ummehtunut tai jotenkin pilaantunut tuoksu, otin paremman otteen rautakangestani, joka oli ollut hyvä ystäväni näinä päivinä. Astuin hieman arkaillen taloon sisään, sydänmeni takoi rinnassani ja tunsin kuinka hikipisara vierähti kasvoilleni, otin askeleen ja vilkaisin nopeasti ympärilleni. Yritin selvittää missä olin, näin edessäni pitkiä tyhjiä käytäviä, kaatuneita tuoleja huusin:"onko täällä ketään", mutta sain vastaukseni vain oman kaikuni, käännyin hitaasti ympäri ja näin kyltin -neuvonta- naurahdin hieman ironisesti itselleni ja suuntasin kohti kohti kylttiä.

,,,,,,,JATKUU